yle.dev

Tutustu

Teemme merkityksellisiä palveluita

Olemme verkosto ohjelmistokehittäjiä, arkkitehtejä ja data-asiantuntijoita, jotka toimivat Ylen palvelukehitystiimeissä. Meillä yle.devissä pääset oppimaan uutta, ottamaan vastuuta ja rakentamaan isoja palveluita koko kansalle. Päätuotteidemme, Yle.fi:n ja Areenan lisäksi työsarkaamme kuuluu niin suosittelualgoritmeja, suuria urheilutapahtumia, tuotantoihin liittyviä äänestyksiä kuin Ylen sisällöntuotantoon liittyviä työkalujakin.

Haluamme tehdä järjestelmämme viimeisen päälle hyvin. Kaikki tietysti sanovat niin, mutta esimerkiksi uutispalvelumme ja Areenan pitää oikeasti toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on suuri vastuu tehdä asiat oikein – ja samalla vapaus valita miten ne tehdään.

Tiimityö on meille erityisen tärkeää. Tiimit voivat valita itse toimintatapansa ja kehittää toimintaansa parhaaksi näkemällään tavalla. Uskomme, että paras tulos syntyy, kun tekijät viihtyvät keskenään ja voivat vapaasti pallotella ideoita yhdessä.

Pyrimme siihen, että palveluitamme kehittävät alan parhaat tekijät. Ylen ammattilaisten lisäksi varmistamme, että tiimeissämme työskentelee huippuluokan tekijöitä tarkkaan valituilta kumppaneilta. Haluamme, että yle.deviläisillä on hyvä olla töissä: jokaiselle löytyy kiinnostavia työtehtäviä, ja kaikki voivat halutessaan osallistua päätöksentekoon sekä olla mukana kehittämässä yksikkömme ja yhteisömme toimintaa. Teemme mielellämme yhdessä muutakin kuin töitä, ja halutessasi pääset mukaan muun muassa yhteisille aamupaloille, aftereille ja lajikokeiluihin aina pakohuoneista padeliin.

Mahdollisuus tehdä asiat oikein

Tiimimme kehittävät ja ylläpitävät satoja mikropalveluita sekä työkaluja kulloinkin tarpeeseen soveltuvalla teknologialla ja ohjelmointikielellä – Clojuresta JavaScriptiin ja Pythoniin.

Julkisen palvelun mediayhtiöllä toimintavarmuus- ja skaalautuvuusvaatimukset ovat omaa luokkaansa, poikkeustilanteissakin. Esimerkiksi Areenan kuukausittainen tiedonsiirron määrä on luokkaa 40–45 petatavua. Katselutunteja kertyy lähes kuusi miljoonaa viikossa yli kolmelta miljoonalta laitteelta ohjelmakäynnistysten ollessa yli 90 miljoonaa kuukaudessa. Ylen uutis- ja ajankohtaispalveluissa vieraillaan päivittäin noin kaksi miljoonaa kertaa. Merkittävien tapahtumien ja uutistilanteiden aikana sekä Areenan että uutispalveluiden kävijämäärät ovat luonnollisesti moninkertaisia normaaliin kuormitukseen nähden.

Tämän takia valtaosa palveluistamme pyörii tällä hetkellä AWS:ssa, ja lähes koko hajautettua infraa hallitaan koodipohjaisesti Terraformilla. Toimintavarmuuden ja skaalautuvuuden lisäksi pyrimme tällä myös siihen, että devaajamme voivat työkalujen ja infran kanssa tappelun sijaan keskittyä rauhassa tekemään sitä mitä parhaiten osaavat.

Kuten kaikkialla muuallakin, datatiede ja tekoäly ovat myös Ylellä yhä enemmän tekemisen keskiössä. Areenan ja uutispalveluiden sisältösuosituksia on kehitettävä jatkuvasti toimivammiksi, ja toimitukset tarvitsevat yhä parempia työkaluja dataohjautuvan toiminnan pohjaksi. Tällä alalla asiakas- ja sisältöymmärrys on toki ylipäätään kaikki kaikessa. Voit varmaankin kuvitella, millaisia määriä dataa taustalla pyörii – ja millaisia Suomen tasolla poikkeuksellisia kehitysmahdollisuuksia se luo sekä nykyisille tuotantopalveluillemme, että kiinnostaville uusille kokeiluille. Koska työmme jälki on usein priimaa, julkaisemme osan työkaluistamme ja kokeiluistamme avoimena lähdekoodina – voit tutustua näihin GitHubissa.

Jäikö jokin askarruttamaan? Voit kysellä meiltä lisää.

Palveluidemme ongelmatilanteista voit puolestaan raportoida asiakaspalveluumme.

Avoimet työpaikat

Avoin hakemus

Lue lisää

Edut

Työkulttuuri

Työskentelemme matalan hierarkian ympäristössä. Projektikohtaisia työtunteja ei tarvitse kirjata, riittää että hommat sujuvat. Etätyömahdollisuudet ovat erinomaiset.

Ammatillinen kehittyminen

Työssä oppii alan parhailta, ja tehtäväkierto muissa tiimeissä on mahdollinen. Kouluttautumismahdollisuuksia on sekä kotimaassa että ulkomailla.

Sijainti

Toimipisteemme sijaitsevat Pasilassa ja Tampereen keskustassa. Meille on helppo ja nopea tulla niin julkisilla, pyörällä kuin autollakin. Tiloistamme löytyvät pukuhuoneet, pukukaapit ja lämmitetyt pysäköintitilat.

Lomat

Ensimmäisen Yle-vuoden jälkeen vuosilomaa kertyy työkokemuksen perusteella 6 tai 7 viikkoa.

Työterveyshuolto

Työterveys toimii kaikissa sopimuskumppanimme toimipisteissä. Työterveytemme kattaa myös hammashuollon.

Harrastukset

Harrastekerhoja löytyy jääkiekosta ratsastukseen ja keramiikasta elektroniseen musiikkiin. Kuntosali löytyy sekä Tampereelta että Pasilasta, ja kuntosalin lisäksi Pasilassa on myös 24/7 käytettävissä oleva uima-allas.